Tuliterä toimisto
Viikon verran olen nyt ahkeroinut uudella toimistollani. Osoitehan pysyi aivan samana Tourulassa ja muuttomatkakin oli vain vaivaiset 150 metriä. Oma hommansa tässäkin muutossa kuitenkin oli, kun tavaraa olin haalinut nurkkiin ihan kiitettävästi vuosien varrella. Hyvä paikka siis karsia myös turhat tavarat kiertoon.
Uusi toimisto on niin eri mallinen kuin edellinen, että lähes kaikki kalusteet menivät vaihtoon. Myös seinäpinnat maalattiin uusiksi toiveideni mukaisesti. Tikkurilan Sunnuntai -sävy (H480) on pitkään kummitellut mielessäni ja nyt minulla oli mahdollisuus sitä käyttää, yhdistettynä Tikkurilan valkoiseen (TIKV).
Lopputulos on mielestäni ihanan raikas. Näin viikon testaamisen jälkeen voin sanoa, että viihdyn oikein mainiosti! Tulkaahan moikkaamaan, jos liikutte lähistöllä!
Aurinkoista viikonloppua kaikille,
-Taina
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!