Toimitilat kuvastavat parhaimmillaan  yrityksenne ideologiaa ja arvoja. Suunnittelen viihtyisiä, brändinne mukaisia  tiloja ravintoloille, kuntosaleille, kahviloille, viihdekeskuksille, hotelleille ja muille yrityksille.

Palveluni julkisiin tilohin

Julkitilojen suunnittelussa pidän tärkeimpänä tilojen toiminallisuutta ja viihtyisyyttä. Hyvä viihtyisyys auttaa työntekijöitä jaksamaan työssään ja onhan kaunis ympäristö myös tehokas käyntikortti yrityksessä vieraileville asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Toimitilat kuvastavat parhaimmillaan  yrityksenne ideologiaa ja arvoja. Suunnittelen viihtyisiä, brändinne mukaisia  tiloja ravintoloille, kuntosaleille, kahviloille, viihdekeskuksille, hotelleille ja muille yrityksille.

Toiminallisuus lähtee siitä, että olemassa olevat neliöt on käytetty järkevästi ja jokaiselle tehtävälle, tavaralle ja työntekijälle löytyy oma paikkansa.

Viihtyisyyttä saadaan kauniilla pintamateriaaleilla, toimivalla valaistuksella ja oikeankokoisilla ja muotoisilla kalusteilla. Pieni persoonallisuus sisustuksessa on kiva lisä julkitiloihin, olipa sitten kyseessä arkinen toimistotila tai vaikkapa tanssiravintola.

Julkitilaa suunnitellessa haastattelen tarkasti asiakkaani ja hänen työntekijöidensä toiveet, jotta tiloista tulisi yrityksensä näköinen kokonaisuus.

Valmis suunnitelma sisältää täydelliset remonttiohjeet, yksityiskohtaluonnokset, materiaalinäytteet, tuotteiden hankintapaikat ja hinnat (tarvittaessa tarjouksineen). Valmiin suunnittelukansion avulla remontin tekijä pystyy suoriutumaan työstä vaivatta.

Suunnittelun hinta määräytyy sen mukaan, mikä on suunniteltavan kohteen laajuus. Teenkin maksuttoman tarjouskäynnin (Jyväskylän ja Keski-Suomen alueella), jossa kartoitetaan mitä kaikkea suunnitelmani sisältää ja lasken sen pohjalta tarkan ja pitävän tarjouksen.

Yhteistyöterveisin,
Taina

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!