, ,

Meidän vappu!

Hyvin perinteinen ja hauska oli meidän vappu hyvien ystävien seurassa! Perjantaina jo juhlistettiin ystäväperheen kera vappukattauksella ja blineillä, lauantaina sitten herkuteltiin ravintolassa samalla kokoonpanolla.

Minä tein helpon kevätkattauksen kukista ja niininarusta. Kertakäyttöstiat ja paikkalaput olin hankkinut talviselta Tukholman reissulta Lagerhaus-sisustusliikkeestä. Niin kiireellä kirjoittelin ystävien nimet paikkalappuihin, että yksi meni ihan nurinniskoin, mutta se vappuna sallittakoon.

Meillä on muuten kotona huomenna lehtikuvaukset, joten tänään sitten siivotaankin oikein urakalla. Tarkoitus olisi myös hiukan leipoa, että saisin kivan kattauksen aikaiseksi. Lapsukaistakin toivottiin kuviin mukaan, joten hän saa olla oikein luvan kanssa huomisen poissa koulusta ja keskittyä poseeraamaan, hih! Laitanpa teillekin kuvauspäivästä kuvamaistiaisia myöhemmin tänne..

Tämä viikko onkin lehtikuvausten lisäksi täynnä kiireitä ja jännittäviä uusia juttuja, niistä kerron teille ihan pikapuoliin! Aurinkoa kaikkien viikkoon!

 

2 replies
  1. Ilona says:

    Kiitos ihanasta vapusta – oli niin kivaa ja kaunista. Nähdään ihan pian ystäväiseni ja suunnitellaan villiä kevättä ;)

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *