,

Kesäleskenä

Eilen jäin viikon ajaksi kesäleskeksi, kun perheen miesväki lähti huristelemaan kalareissulle kohti Norjan Jäämereä. En ole lapsestani näin pitkään ennen ollut erossa ja ensimmäinen ilta ja yö olivatkin vähän hankalia, kun ikävä vaivasi. Aamulla kuitenkin oli mieli jo parempi ja piristin vielä itseäni poimimalla aamulenkillä ruokatilan pöydälle nipun kieloja. Muut kuvat ovat juhannuskimppuja ja kesäkukkasia mökiltä.

No onneksi töitä on tälle viikolle niin hurjasti, etten liikoja ehdi ikävöimään! Mitä nopeammin teen sovitut työni, sitä aiemmin pääsen sitten minäkin kirmaamaan kesälomalle. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä hetkeen…Ennen lomaa olisi saatava valmistumaan pienkerrostalon kalustus, omakotitalon pintamateriaalisuunnitelma, toimitilojen remonttisuunnitelma sekä omakotitalon kokonaissuunnitelma. Mutta en valita, kovin innostavia projekteja ovat kaikki ja kiitollinen olen tästä ihanasta työstäni!

Mukavaa viikkoa kaikille lomalaisille ja töissä pakertaville!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *