,

Juttu Talosanomissa

Jenni Moilanen Talosanomista piipahti meillä reilu viikko sitten tekemässä juttua sisustussuunnittelijan työstä. Meillä olikin oikein mukava parituntinen, joka hurahti sisustamisesta höpötellen. Jenni on itsekin intohimoinen sisustaja, joten voitte arvata, että jutun aiheita riitti.

Jenni myös valokuvasi meillä ja olikin mielenkiintoista katsoa, millaisia kuvakulmia hän meidän kotoa valitsi. Mielestäni jutun kuvat ovat oikein onnistuneita ja valoisia, vaikka tuolloin sattuikin olemaan harmaa ja synkkä talvipäivä. Tosin omiin (henkilö)kuviini en kyllä koskaan ole tyytyväinen. Nytkin paita roikkuu päällä niin, että näyttäisin olevan raskaana, hihii! Pitäisikin oikein harjoitella, miten noissa kuvissa oikein poseerataan.

Mutta nyt töiden kimppuun… Kyllä, nyt on lauantai, mutta kiire painaa päälle ja stressiä välttääkseni pienennän vähän tuota pinoa pöydältäni. Työn alla parhaillaan ihana vapaa-ajan huvila & kerrostalokoti.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ps. Talosanomien juttu ja kaikki kuvat löytävät täältä.

, ,

Lehtijuttuja

Tuoreessa Kodinrakentaja -sisustuslehdessä (9/2013) on jälleen juttua suunnittelemastani kohteesta. Kyseessä on ihastuttavien Mattiloiden hiljattain valmistunut Vihervaara-koti, jonne sain suunnitella materiaalit, sävyt ja valaistuksen. Kuten lehtikuvistakin näkyy, on valoisuus ehdottomasti tämän kodin juttu. Koti kylpee auringonvalossa ja valoisuutta vielä korostettiin vaaleilla pinnoilla. Särmää sisustukseen tuovat industrial -tyyppiset teräsvalaisimet.

Samaisessa lehdessä on muuten myös hauska juttu, kuinka tapettipintaa voi tehdä tulostamalla. Idea on ystäväni Ilonan, heidän vessan seinä on aivan ihastuttava ja takuulla erilainen kuin kellään muulla. Kannattaa siis hankkia lehti, jos kiinnostuit enemmän.

Nyt painaa työkiireet päälle, joten hommiin siis. Kiva, kun aurinkokin näyttäytyy välillä!

 

,

Lehtijuttu

Uusimmassa Kodinrakentaja -lehdessä on kiva juttu suunnittelemastani lastenhuoneesta. Reippaalle Vertille tehtiin uusi huone suosikkijoukkue JYP:in väreillä ja aika tehokas yhdistelämä tuo musta ja punainen onkin yhdessä. Kaikki pinnat, kalusteet, tekstiilit ja valaisimet uusittiin ja kaatuipa tuossa rempassa vähän seinääkin.

Jutun on muuten kirjoittanut Ilona Pietiläinen ja kuvaajana on toiminut Hanne Manelius. Ilona hakee jatkuvasti uusia kauniita koteja ja kesäasuntoja, suuria tai pieniä, joista tehdä sisustusjuttuja. Jos siis arvelet asuvasi kodissa, joka on kuvauksellinen, voit ottaa suoraan Ilonaan yhteyttä: ilonapietilainen@suomi24.fi

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille, minä aion olla tekemättä mitään järkevää, vain ottaa rennosti!