, ,

Katsaus menneeseen vuoteen

 

Niin vierähti vuosi 2018 nopeaan… Ikää tulee lisää ja päivät ja viikot vilahtavat silmien ohi kuin varkain. Lapsuudessa lämmin aurinkoinen kesä ei tuntunut päättyvän koskaan.

Mutta vaikka aika juoksee, on jotain saanut taas aikaiseksi työrintamalla. Luvattoman vähän olen ehtinyt kuvailemaan valmiita kohteita, mutta ensi vuonna olen päättänyt kunnostautua tässä(kin) asiassa.

Projekteista päällimmäisenä ovat jääneet mieleen Seppälääkäreiden toimitilat (aulat), tunnelmalliset lasikattoiglut ja ihana ravintola Figaro, jossa muuten juuri nautin ystävän seurassa todella maittavan joululounaan.

Julkitilojen lisäksi olen saanut tehdä suuren määrän uudiskohteita ja remonttisuunnitelmia unohtamatta mukavia mökkiprojekteja. Ja voi, kuinka upeita ihmisiä olen vuoden aikana saanut taas kohdata. En lakkaa ihmettelemästä, miten minun kohdalle siunaantuukin aina niin sympaattisia tyyppejä.

Myös kuvaukset jäävät aina mieleen kohokohtina. Tänä vuonna ihanan Ilonan (klik) kanssa kuvailtiin takkatunnelmia meillä kotona. Kuvista tuli niin raikkaat ja keväiset. Tuossa vielä tämän vuoden viimeisinä päivinä kuvataan jälleen Ilonan kanssa, tällä kertaa pohjoisessa… Siitä lisää sitten ensi vuonna.

Huomisen teen vielä täyttä päätä töitä toimistolla, mutta sitten on aika hiljentyä hetkeksi. Vaikka vuosi on ollut työrintamalla antoisa, on se ollut myös toisaalta hyvinkin raskas. Nyt on siis aika kerätä voimia ja suunnitella tulevaa.

Ihanaa Joulunaikaa ihanat Asiakkaani, Tuttavat ja Ystävät! Onnellisuutta teille kaikille vuoteen 2019!

-Taina

 

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *