,

Juttu Talosanomissa

Jenni Moilanen Talosanomista piipahti meillä reilu viikko sitten tekemässä juttua sisustussuunnittelijan työstä. Meillä olikin oikein mukava parituntinen, joka hurahti sisustamisesta höpötellen. Jenni on itsekin intohimoinen sisustaja, joten voitte arvata, että jutun aiheita riitti.

Jenni myös valokuvasi meillä ja olikin mielenkiintoista katsoa, millaisia kuvakulmia hän meidän kotoa valitsi. Mielestäni jutun kuvat ovat oikein onnistuneita ja valoisia, vaikka tuolloin sattuikin olemaan harmaa ja synkkä talvipäivä. Tosin omiin (henkilö)kuviini en kyllä koskaan ole tyytyväinen. Nytkin paita roikkuu päällä niin, että näyttäisin olevan raskaana, hihii! Pitäisikin oikein harjoitella, miten noissa kuvissa oikein poseerataan.

Mutta nyt töiden kimppuun… Kyllä, nyt on lauantai, mutta kiire painaa päälle ja stressiä välttääkseni pienennän vähän tuota pinoa pöydältäni. Työn alla parhaillaan ihana vapaa-ajan huvila & kerrostalokoti.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ps. Talosanomien juttu ja kaikki kuvat löytävät täältä.

, ,

Viisi väriä (ainakin)

Sain lapsuuden ystävältäni Heliltä Kotoisaa arkea -blogista kivan värihaasteen. Eli minun tehtäväni on esitellä omasta kodistani viisi väriä! Yllättävän haasteellista…

Pellava: Seinissä meillä toistuu harmaan ja hiekan sekoitussävy (jota siis pellavaksi kutsun) huoneesta toiseen. On hyvin rauhallinen ja loistava pohjaväri valkoiselle ja muille sisustussävyille.

Valkoinen: Monen mielestä tylsä, mutta ainakin meidän koti olisi aika tunkkainen ilman valkoista. Meiltä sitä löytyy jonkin verran seinäpinnoista, keittiön kiintokalusteista, kylppärin laatoista, irtokalusteista jne.

Harmaa: Tämä on kestosuosikkini ajattomuutensa ansiosta! Kotoa löytyy tummanharmaa sohva, kosteista tiloista harmaita laattoja, kodinhoitohuoneesta hopean sävyinen taso, keittiön kalustevälitilasta alumiinilevy jne… Ja jos metallin sävyistä lisäksi jotain sanoisin, valitsen aina mielummin hopean/teräksen kuin kultaan vivahtavan. En ole syttynyt vielä edes kuparin sävyyn, vaikka se onkin  nyt niin trendikäs.

Musta: Ihan huippu sisustuksen tehostaja! Isompana pintana tätä löytyy meidän kotoa makuuhuoneen yhdestä tapettiseinästä ja saarekkeen seinästä. Pieninä ripauksina sitä onkin sitten vaikka missä; hirven sarvissa, peilien kehyksissä, ruokapöydän tuoleissa, koriste-esineissä…

Pinkki/luumu, heleä turkoosi/petrooli: Tässä kohtaa pitää mainita näin monta väriä kerralla ja syykin löytyy. Keväisin kaipaan ympärilleni heleitä sävyjä ja aika usein silloin kaivan jotain pinkkiä ja heleää turkoosia esille. Lähinnä näitä pastelleja löytyy tyynyistä, peitteistä ja kynttilöistä. Kun taas syksy saapuu, sammuvat meidän sisustuksenkin värit ja nuo heleät pastellit vaihtuvat hailakkaan luumuun ja tummempaan petrooliin.

(Punainen): Laitetaan tämä nyt sulkuihin, kun on vähän ylimääräinen väri, eikä edes lempparini. Mutta punaista löytyy ainakin tällä hetkellä kylpyhuoneen kynttilöistä ja pyyhkeistä. Punaista on tehosteena myös lapsen huoneessa ja mielestäni toimii siellä hienosti mustan, pellavan ja harmaan kaverina. Ai niin, olohuoneen valokuvatapetista löytyy hyvin murrettua punaista myös (vanhaa tiiliseinää).

Kaiken kaikkiaan tämä oli kiva haaste. Katselin vähän uusin silmin itseäni oman kodin sisustajana ja huomasin, että viihdyn parhaiten aika värittömässä ympäristössä. Ainakin nuo maanläheiset perusvärit pellava, valkoinen, harmaa ja musta kuulostavat jopa hiukan tylsiltä, mutta ovat ne rakkaimmat, jotka varmasti kodissamme myös pysyvät. Tehostevärit sitten muuttuvat vuodenaikojen ja mielialojen mukaan.

Nyt mun pitäisi haastaa tähän mukaan muita bloggaajia… Laitetaanpa haaste Ilonalle Valkoinen Puutalokoti -blogiin ja toinen kollegalleni Marika Kurjelle hänen tuoreeseen blogiinsa! Ja muutkin saavat haasteen vapaasti täältä napata. Energistä joulun jälkeistä arkea kaikille!

, , ,

Tyynyjä, taljoja ja tennareita!

Taas on pesänrakentamisvimma täällä käynnissä ja se tietää minun kohdallani tyynyhulluutta! Viimeisin hankintani ovat nuo mustavalkoiset Seita Shopin hiukan marokkohenkiset tyynyt. Ja hulluus jatkuu tyynyjen lisäksi taljoihin, joita kodistamme löytyy mustina, valkoisina, harmaina ja mustavalko  -ruudullisina. Ja voitte uskoa, että noista kaikista saa aikaiseksi jo aikamoisen pehmeän pesän. Sitten kun vielä sytytellään kynttilöitä talo täyteen ja raapaistaan takkaan tuli, niin talvi saapi tulla.

Tuossa eteiskuvassa on muuten lapseni Vansin talvitennarit, jotka olivatkin yllättävän kuvaukselliset. Meillä oli hetken aikaa pojan kanssa täsmälleen saman kokoinen jalka, mutta nyt poikanen on mennyt jo numerolla ohitse, eli noita tennareita ei sitten äiti peri, hih! Mustavalkoiset yhden kesän käytössä olleet Vans tennarit sen sijaan ovat minulle juuri passelit ja kivan näköisetkin, joten ensi kesän kengät odottelee jo kaapissa.

Nyt hetkeksi vielä sisustamaan 60-luvun kerrostalokotia! Tunnelmallista loppuviikkoa!