Remontilla lisää valoa

 

Pitkästä aikaa olisi taas valmiin remonttikohteen esittely. Kollaasikuvassa näkyvissä lähtötilanne, eli kellastunutta puuta ja puun sävyä oli paljon ja pinnat sekä kalusteet olivat jo aikansa eläneet. Myös muutamia tilajuttuja mietittiin uudelleen siten, että kalusteet saatiin istumaan mahdollisimman järkevästi.

Kodinhoitohuoneessa, vessassa, kylpyhuoneessa ja saunassa uusittiin käytännössä kaikki pinnat ja kalusteet sekä valaistus. Ulko-ovikin uusittiin ja sen paikkaa myös siirrettiin, samoin wc-istuin löysi remontin myötä fiksumman paikan. Saunan viihtyisyyteen panostettiin paljon, koska tämä perhe nauttii leppoisista löylyistä päivittäin.

Ihastuttavat asiakkaani tunsin jo entuudestaan, joten yhteistyö heidän kanssaan oli todella mutkatonta. He toivoivat käytännöllisiä, kauniita ja valoisia tiloja, mutta kuitenkin siten, että tunnelma olisi lämmin ja kotoisa. Toiveiden mukaisesti sävymaailma muodostui hiekan, ruskean ja hyvin vaalean puun ympärille, valkoista unohtamatta.

Oma ensimmäinen reaktioni oli eilen, kun näin remontoidut tilat ensimmäistä kertaa, että onpa tänne tullut hurjasti lisää neliöitä.. Mutta totuus on kuitenkin se, että neliömäärä on täsmälleen sama, mutta väreillä, materiaaleilla ja kalusteiden oikealla sijoittelulla on valtava merkitys siihen, minkä kokoisena tilan näemme ja koemme.

Ja taas toistan itseäni, mutta koska tyytyväinen asiakas on ehdottomasti paras käyntikorttini, oli tämäkin projekti siis kaikin puolin onnistunut!

Kivaa viikkoa! Seuraavassa postauksessa varmaan taas söpöysvaroitus, heh!