Ystäviä, naurua, itkua

Hyvää sunnuntai-iltaa!

Onpa taas edellisestä postauksesta vierähtänyt tovi, mutta tässä on tämä elo ollut niin hektistä, että mihinkään ylimääräiseen ei ole liiennyt aikaa. Mutta nyt kerron tuon sekalaisen kuvakavalkadin kera viimeisimpiä kuulumisia..

Pääsiäinen sujui leppoisasti läheisten kanssa herkutellen, samoin vappuna ystäväperheen kanssa kokkailtiin kotosalla. Eli syöty, seurusteltu ja naurettu on paljon. Mutta on mukaan mahtunut itkuakin.

Pääsiäisen ja vapun välissä meidän pieneltä Helyltä katkesi takajalan ristiside kesken hirmuisen hepulikohtauksen. Siihen loppui leikit äänekkään ulinan säestyksellä kuin seinään. Nyt tuo pikkuruinen potilas on leikattu ja aloitettu pitkä ja haastava kuntoutus. Tällä hetkellä, kun leikkauksesta on vajaa viikko aikaa, on elo vielä kovin hankalaa.

Yöt ja yksinolot pitää viettää häkissä, kun kaikenlaiset hypyt ja hepulit on ankarasti kielletty. Kauluri (joka estää haavan nuolemisen) se vasta ärsyttävä onkin, joka pistää tyttösen mielen matalaksi. Kipujakin lienee vielä aika paljon, koska sitä tuttua tuiketta näen tuon pikku ystävän silmissä vain hetkittäin.

Yllättävän outoa on ollut lähteä ulkoilemaan yksin, ilman tuttua lenkkiseuraa. Ja sydäntä raastaa katsella tuota ihmettelevää katsetta, joka selvästi koittaa kysyä, miksi elämästä tuli yhtäkkiä näin vaikeaa, snif! Mutta uskon ja toivon, että tästä(kin) selvitään. On tuo otus vain niin sitkeä kaveri. Ja rakas! Ja liikuttavaa tässä kaiken keskellä on nähdä tuon ihanan teinin käytös, joka huomioi ja huolehtii koirakaveristaan niin antaumuksella. Tuon nuoren miehen sydän on kultaa.

Muut kuvat ovat meiltä kotoa ehkä niitä uusimpia juttuja/hankintoja/DIY:tä, joita en ole täällä vielä esitellyt. Tuo seinävalaisin vierashuoneeseen valmistui edullisista osista, jotka hankin Clas Olsonilta. Himmelijuliste on myös tuore hankinta ja miellyttää selkeydellään ja mustavalkoisuudellaan kovasti silmää. Tuo seinähylly täällä onkin jo esitelty kertaalleen ellei jopa kahdesti.

Sellaista meille, toivottavasti teillä on siellä ruutujen toisella puolen kaikki hyvin! Ihanaa uutta viikkoa!

Lelukoiria

Kuten lupasin, tässä tulee söpöyspostaus! Kuvista näette, että pennut ovat tällä hetkellä aivan lelukoiran näköisiä otuksia (off -nappula tosin puuttuu). Silmät ovat auenneet, samoin kuulo on jo tarkka. Haparoivia askeleitakin otetaan ja välillä pyllähdetään. Myös taisteluharjoituksia on pentulaatikolla sisarusten kesken yhtenään.

Viime viikolla aloiteltiin myös maistelemaan ihan oikeaa ruokaa, jauhelihaa ja kermaviiliä. Sepä onkin varsinaista sotkemista, kun kupissa pitää uittaa milloin tassut, milloin hännänpää. Onpa siellä ruokakupissa ihan istuttukin, hih!

Hely -äippä viettää yhä pidempiä aikoja poissa pentujensa luota ja nauttii itse rapsutuksista ja päiväunista sohvalla. Eli vieroitus on hiljalleen alkanut. Toki emon tehtäviä Hely hoitaa edelleen mallikelpoisesti ja on pennuistaan vieläkin aika mustasukkainen. Vain perheenjäsenet ja meidän lähimmät ystävät saavat pikkuisiin toistaiseksi koskea.

On nuo kyllä sellaisia söpöläisiä, että pentulaatikolla vierähtää iltaisin ja aamuisin pitkät tovit. Meidän lapsukainen huolehtii ruokinnasta ja viihdytyksestä aina koulupäivän jälkeen. Ainakin nämä kaverit on hyvin totutettu ihmisiin, kun luovutuksen aika sitten koittaa, niisk. En pysty vielä ajattelemaankaan pikkuisista luopumista, vaikkakin tiedän, että hermotkin kerkeää mennä noiden veijareiden kanssa vielä monta kertaa.

Lupaan laittaa kuulumisia vielä pentulaatikon laidalta!

 

Söpöysvaroitus!

Viisi tuhisijaa näki päivänvalon toissapäivänä keskiviikkona. Synnytys käynnistyi jo iltapäivällä ja oli kunnialla ohi reilussa kahdessa tunnissa. Urhoollisesti pieni Hely ponnisteli kolme komeaa poikaa ja kaksi suloista tyttöä. Myöhään illalla kävimme vielä päivystävällä eläinlääkärillä varmistumassa, että kohtu on tyhjä, kun supistuksia tuli edelleen ja olimme tuntevinamme vielä yhden pennun masussa. Onneksi kaikki oli kunnossa ja lapsiluku jäi viiteen, kuusi olisi ollutkin ehkä emolle vähän liikaa.

Noita tuhisijoita voisi vain katsella tuntitolkulla ja tuota äitikoiran ihailtavaa käytöstä. Hely on niin omistautunut pennuilleen, että välillä ihan itkettää, kun katselee sen hellää hoivaamista. Tässä vaiheessahan pennut eivät edes liiemmin koiraa muistuta, pikemminkin marsua, kuten kuvista näette. Ja päivärytmiin ei kuulu muuta kuin syöminen ja nukkuminen. Kehitys on kuitenkin vauhdikasta ja jo muutaman viikon päästä nuo mönkijät saavat jalat alleen ja sitten se onkin reipasta menoa ja meininkiä.

Varmasti tulen näistä söpöläisistä postaamaan tänne vielä lisääkin, eli anteeksi siis etukäteen, asian (sisustuksen) vierestä mennään, mutta eihän näitä nyt malta olla teille esittelemättä, heh! Tähän loppuun on vielä laitettava ystäväni lähettämä ihana runo, joka sai tuossa pentulaatikon reunalla silmät kostumaan:

”Koira tulee illalla kotiin.

Kun se kiertyy paikalleen ja nukahtaa,

alkaa sen sydänlämpö levitä huoneisiin.”

 Risto Rasa