Mattotestausta

Habitaressa näin ihania kierrätyspuuvillasta valmistettuja mattoja, joiden graafiset kuviot ovat käsin painetut. Selkeät kuvioinnit ja utuiset väritykset miellyttivät kovasti silmääni. Niinpä tilasin itselleni muutamia mattomalleja testaukseen. Vaalean harmaat Aitta matot pääsivät meidän eteisaulaan heti käyttöön ja pienet Kievari -mattomallit tilasin ihan vain värinäytteiksi asiakkaitani varten. Matot on suunnitellut taitava turkulaiskaksikko Saana ja Olli.

Minusta on mukavaa itse testailla tuotteita, joita käytän suunnitelmissani, näin voin kertoa asiakkailleni omista kokemuksistani. Muutaman päivän perusteella uskoisin näiden mattomallien päätyvän mukaan tuleviin suunnitelmiini. Myös Hely hyväksyi uudet tuotteet, kuvat kuvasta näkyy, heh!

Enkeleitä enkeleitä

Viime viikolla pyörähdin Habitaressa sisustusmessuilla ja löysinkin sieltä muutaman upean uutuuden. Yksi niistä oli Wall+ seinäpinnoite kierrätyskomposiitista, josta innostuinkin niin paljon, että se tulee koristamaan omaa olohuonetta vielä tämän syksyn aikana. Siitä siis lisää kuvien kera tuonnempana.

Pienten tavaroiden osastolta (Valona) löysin aivan ihanat enkelin siivet, jotka on väännetty hopealangasta ja joukossa on muutama kirkas helmi koristeena. Siivet on tarkoitettu pöytä- tai pitkän kynttilän koristeeksi, johon se upotetaan takana olevan piikin avulla.

Ostin siis yhdet siivet mukaan malliksi ja olen nyt viikonloppuna vääntänyt itselleni lisää siipiä sormet hellinä. Aivan ihanan rentouttavaa näpertelyä… Innostuin hommasta niin kovasti, että valmiina on jo kymmenen siipiparia. Jokainen niistä on vähän eri näköinen ja johonkin suuntaan vinksallaan. Varokaa vaan siis ystävät ja sukulaiset, täältä sataa enkeleitä joulun alla!