,

Ihana ihana Italia

Ihan huikea reissu takana saapasmaahan. Sain nauttia upeiden kollegoideni Maru Hautalan ja Marika Kurjen seurassa laattatehdas Terratintan vieraanvaraisuudesta. Mukana oli myös suomalaisen yhteistyökumppanimme Laatta Leevin henkilökuntaa, joka mahdollisti vierailumme.

Yksi matkapäivistä oli omistettu laatoille, eli saimme vierailla kahdella tehtaalla ja Terratintan upealla showroomilla. Showroom oli tyylikkäästi ja taidolla toteutettu, siellä todella ideat lähtivät lentoon. Ihan sormet syyhyävät, että pääsen käyttämään noita ihanuuksia suunnitelmissani.

Muut päivät olivat myös täynnä ohjelmaa, mutta hyvin vapaamuotoista sellaista. Vierailimme viini- ja balsamicotilalla, parmesantilalla, Ferrarimuseossa, ihastelimme Bolognan ja Firenzen nähtävyyksiä, shoppailimme…

Ferrarin rattiinkin oli mahdollisuus päästä, mutta minä onneton olin jättänyt ajokorttini kotiin, joten tyydyin istumaan hurjapäisen kollegani Marikan kyydissä. Ihan mahtava kokemus oli tuokin. Onpa muuten muhkeat soundit tuollaisessa menopelissä, varsinkin, kun kollegallani on varsin raskas kaasujalka, heh.

Ja kun Italiasta puhutaan, ei voi olla mainitsematta ruokaa ja juomaa. Pöydät notkuivat upeita makuelämyksiä ja hyvää viiniä. Ja kun seurakin oli mitä mainiointa, niin ei voi sanoa kuin, että täyden kympin työreissu! Iso Kiitos Laatta Leevi (klik), Terratinta (klik), Marika (klik) ja Maru (klik)!

,

Kodikkaat toimitilat

Hupsista! Minähän olen vallan laiskaksi heittäytynyt täällä blogimaailmassa, anteeksi siitä!

Mutta nyt minulla oli ihan asiaakin, kun käväisin kuvailemassa vasta valmistuneita toimitiloja ihan tuossa Jyväskylän ydinkeskustassa. Sain asiakkaaltani oikeastaan vain kaksi toivetta suunnittelun pohjaksi. Toinen oli kodinomaisuus ja toinen metsä.

Nuo toiveet inspiroivat minua kovasti, koska tykkään tuoda sisustuksiini palasen ympäröivää luontoa tavalla tai toisella. Ja myös kodinomainen toimistotila on ajatuksena miellyttävä, sehän tarkoittaa, että ihan oikeasti halutaan työntekijöiden viihtyvän työpaikalla.

Ylhäällä on muutama maistiainen toimitilojen yhteisestä oleskelu-/keittiötilasta, neuvotteluhuoneesta ja sisääntuloaulasta. (Muistathan, että klikkaamalla kuvia, saat ne aukenemaan kokonaisiksi.)

Seuraavan kerran palaankin tänne blogiini kertoilemaan Italian keväisiä kuulumisia! Huomenna nimittäin lähden mukavassa seurassa työmatkalle Bolognaan ja lähiseuduille, luvassa mm. vierailu suurelle laattatehtaalle. Tsauuu!

, ,

Hyvä ruoka -parempi mieli

Täällä sitä taas huudellaan terveellisestä ruuasta, vaikka sisustuksiin pitäisi keskittyä. Tämä vain on se minun lempilapseni, johon rönsyilen täällä bloginkin puolella luvattoman usein. Monesti olen miettinyt, että jos en olisi tällä ihanalla sisustusalalla, liittyisi ammattini varmasti jotenkin hyvinvointiin ja ruokaan…

Otsikon ajatuksen allekirjoitan täysin. Vaikka elämä välillä potkisi päähän, voi elämäntavoillaan vaikuttaa ihan huikeasti jaksamiseen. Myös sanonta ”olet mitä syöt” kätkee varmasti sisäänsä totuuden siemenen. Niin se vain on, että hyvä olo näkyy päälle.

Minun uusin ruokainnostus on Chian siemenistä tehty tuorepuuro aamuisin marjojen kera. Chiaa olen käyttänyt toki jo pitkään, mutta vähän eri muodossa. Kauhukseni vain huomasin, että viime kesänä haalitut marjavarastot alkavat olemaan jo tässä vaiheessa kevättä aika loppu.

Ruuan lisäksi voimaa antaa tuo ihana, jo vähän lämmittävä aurinko! Kiikutin sisälle maljakkoon jo koivun oksiakin, jotka tuovat niin kovasti kaivattua vihreää silmän iloksi.

Ja hei kuulkaas! Ettei nyt tämä minun päätyöni jäisi ihan paitsioon, niin mainittakoon, että olen huomenna aamulla aikaisin (noin klo 7.15) Yle Radio Suomi Jyväskylän haastattelussa ja aiheena tietysti sisustaminen.