, ,

Mietteitä yrittäjyydestä ja bloggaamisesta

Taas hujahti yritykseni ”merkkipäivä” ohitse aivan huomaamatta, mutta eipä nyt pyöreitä juhlittukaan. Tässä alkusyksystä teini-ikää lähestyvä SisustusTaina täytti 12 vuotta! Voi, kuinka aika rientää todella nopeaan ja toisaalta taas ajateltuna tuohon 12 vuoteen mahtuu niin älyttömän paljon!

Vuosiin mahtuu etupäässä positiivisia juttuja ja muistoja, tunnen vieläkin vahvasti, että olen oikealla alalla. Innostun edelleen kovasti uusista projekteista ja ihmisistä niiden ympärillä. Ja juuri tuo aito kiinnostus ja intohimo omaa alaansa kohtaan on mielestäni ihan se tärkein eteenpäin vievä voima yrittäjällä. Jos työstä tulee ”pakkopullaa”, näkyy se ihan varmasti työn jäljessä ja sitä kautta asiakaspalautteessa.

En voi olla toistamatta, kuinka mahtavia asiakkaita minulla on vuosien varrella ollut ja mikä ihaninta, he palaavat aina uudelleen luokseni sisustusongelmineen. Olen saanut monista asiakkaistani tosi ystäviä! En ole kertaakaan 12 vuoden aikana pyöritellyt peukaloitani, vaan töitä on riittänyt jonoksi asti, josta saan olla kiitollinen päivittäin.

Välillä olen miettinyt tätä blogini mielekkyyttä… Kiinnostaako nämä horinat ketään ja lukeeko tätä ylipäänsä kukaan? Mutta olen kuullut yllättäviltäkin tahoilta, että täällä vieraillaan säännöllisesti tarkistamassa kuulumiset ja se saa minut jatkamaan. Lukijoista löytyy ystäviä, asiakkaita, sukulaisia, vanhoja koulukavereita ja tuttavia. On tämä kirjoittaminen tietyllä tavalla myös itselle sellainen henkireikä, kevennys arkisen työpäivän keskelle.

Kiitos ihan jokaiselle tärkeälle lukijalleni ja kaikille asiakkailleni, tästä on SisustusTainan hyvä jatkaa kohti teini-ikää!

Ps. Kuvat ovat sekalainen otos SisustusTainan Instagram tililtä.

 

 

 

, ,

Aikaa itselle!

Tasan viikko sitten lähti viimeiset pennut meiltä valloittamaan maailmaa! Ja kylläpä oli todella haikeat fiilikset pitkään… Edelleen pysähdyn usein miettimään, mitä kullekin kuuluu ja mitä mahtavat tehdä juuri nyt. Onneksi olen saanut paljon viestejä jokaiselta omistajalta ja kaikki naperot ovat kotiutuneet oikein hienosti uusiin koteihinsa.

Mutta pentujen lähdön myötä on myös tullut positiivisia juttuja. Ehkä päällimmäisenä niistä oma aika. Arkipäivät tein pitkiä työpäiviä hyvällä omallatunnolla ja nyt viikonloppuna olen haahuillut ja tehnyt kivoja juttuja, mitä nyt mieleen on juolahtanut.

Eilen teinille tuli mieleen, ettei olla leivottu aikoihin yhdessä, niinpä lauantai-illan herkuksi syntyi meidän molempien lempparia mustikkakukkoa eli rättänää oman äitini ihanalla reseptillä. Ihan syntisen hyvää vaniljajäätelön kera, nams. Rasvaisen herkun vastapainoksi piti sitten tehdä myös kunnon kuntopiiri.

Kotiinkin olen kaivannut jotain piristystä, koska viimeisen parin kuukauden aikana olen lähinnä vain keskittynyt siivoamaan lattialta pissejä ja kakkoja, heh. Eilen innostuin tuunaamaan tuollaisia JYSKin edullisia korkkitabletteja. Ne olivat mielestäni meidän pöytään tylsän ja väärän muotoiset, joten leikkasin reunat pois. Jäljelle jääneet soirot liimailin servettirenkaiksi. Minusta niistä tuli niin kivat, että piti ihan  sunnuntaiaamun cappucinohetki niillä kaunistaa ja kaivaa järkkäri esille pitkästä aikaa.

Hely ”mörrimöykky” pääsi myös kuviin, kun kerran kärkkyi vieressä, tipahtaisiko kenties murunen mustikkakukkoa. Tänään Hely pääsee trimmaukseen kaunistautumaan, itse aion sen aikaa kierrellä kaupungilla ja piipahtaa ehkä jossain kivassa kahvilassa. Illan vietänkin Helyn kanssa kahden, kun syyslomaa viettävä mies mökkeilee ja teini lähtee kaverilleen yökyläilemään.

Täydellinen viikonloppu siis! Mukavaa Sunnuntaita Ihanat!

, , ,

Itku tulee!

Vielä kertaalleen viihdytän teitä pentukuvilla! Viikonloppuna ulkoiltiin koko porukalla kauniissa syyssäässä ja samalla yritettiin ikuistaa parhaamme mukaan pikkuisia kuviin. Todettakoon taas, että näitä vauhtiveikkoja on todella hankalaa kuvata!

Ihania veijareita ovat kaikki viisi, olen niihin todella kiintynyt. Jokaisella on jo havaittavissa omia persoonallisia ominaispiirteitä ja kaikki mussukat ovat todella sosiaalisia ja niin ihmisrakkaita. Siksipä nyt koittaakin haikea luopumisen aika, sillä huomenna olisi aika päästää ensimmäinen näistä maailmalle… Sunnuntaina sitten lentävät pesästä ne viimeisetkin, niisk.

Kaikille on löytynyt onneksi todella ihanat ja rakastavat kodit, joten sen puoleen voin olla tyytyväisin mielin. En kuitenkaan olisi uskonut, kuinka kahdeksassa viikossa näihin voikaan näin hirvittävästi kiintyä. Ja sitten taas toisaalta tunnen myös helpotusta, että jää aikaa kaikkeen muuhunkin elämään, pentuja paimentaessa on nimittäin mennyt ihan kaikki vapaa-ajat. Ja aikaa jää myös äippä-Helylle enemmän, luvassa on ainakin pitkiä syksyisiä lenkkejä ja kunnon trimmaus ja pesu tuolle pörröpäälle.

Älkää siis ihmetelkö, jos näette minut tällä viikolla punoittavin silmin, syy löytyy luopumisen tuskasta.