Syysenergiaa

Hirmuinen tarve näpertää jotain on taas vallannut mieleni viime päivinä. Tein portaiden alle tuollaisen henkaritalu -kollaasin. Idean tähän sain Ilonan uusimmasta Innostu & Onnistu -kirjasta. Maalailin housuhenkarit Tikkurilan koulutaulumaalilla mustiksi ja sujautin niihin kuviksi rakkaita paikkoja ja ihmisiä. Kaikki kuvat liittyvät Italian matkoihini ja nyt on kiva, kun joka päivä voi palata noihin mukaviin muistoihin. Aloitin innostuksen puuskassa myös KUTOMAAN uutta koristetyynynpäällistä… Huh, siitä kerron joskus, jos saan jotain aikaiseksi, hih!

Arvelisin, että viime aikojen energinen oloni juontaa juurensa hiukan uusitusta ruokavaliosta. Olen jättänyt turhat hiilarit pois ja lisännyt huomattavasti proteiinien määrää. Olen ollut aikamoinen sokerihiiri ja uskon, että sokereiden vähenemisen myötä oloni on piristynyt entisestään. Kasvissyöjähän (kalalla ryyditettynä) olen ollut putkeen jo peräti 23 vuotta, eli terveelliset ruokailutottumukset ovat kyllä tuttuja juttuja, mutta aina on vähän parantamisen varaa. Eikä näin naisena haittaa yhtään, jos tuossa huomaamatta pari kiloakin karisee.

Ja hienoa, että syysaurinkokin välillä näyttäytyy! Energiaa lähettelen teillekin!

Tuoleja ja selfieitä

No nyt on ruokailutilassamme uudet istuimet ja olen oikein tyytyväinen kokonaisuuteen. Pähkäilin pitkään hankkisinko aidot Eamesin DSR:ät vaiko edullisemmat kopiot. No, ystäväni vinkkasi, että aito on vain 41 cm istuinkorkeudeltaan, joten se määritteli päätökseni. Tuolit tulivat Englannista tosi nopsaan ja tuntuvat todella laadukkailta, varaosiakin on nyt reilusti kaapissa, jos kumitulppa vaikka sattuu jalasta katoamaan. Ja mikä parasta, istuinkorkeus 44 cm on juuri passeli!

Kun pienet pakkaset alkoivat, päätin vielä laittaa jokaiseen istuimeen lampaan taljat. Olen aikoinani saanut nuo valkeat taljat äidiltäni ja niillä on jo ikää. Nahan reunat olivat alkaneet hapertumaan, joten leikkasin huonot kohdat mattoveitsellä irti ja muotoilin isosta taljasta pienemmät palaset pyllyjen lämmittimiksi. Tuolien moderni muotokieli on sitä minun ominta tyyliäni, mutta huomaan kuitenkin hakevani aina jotain pehmeää rinnalle, kuten nyt nuo taljat.

Olohuoneen seinältä lähti lapsen toivomuksesta hänen lapsuuden valokuvansa hetkeksi kaappiin hengähtämään (esiteinin oikkuja) ja tilalle tulivat kivat mustat pyöreät peilit. Eri materiaaleista valmistettuja pyöreitä peilejä näkyi muuten lähes joka oastolla Italian messuilla tänä syksynä. Näytin niin huvittavalta siinä peilien edessä hääriessäni kamera kourassa, että oli ihan selfien paikka. Nehän ovat nyt niiiiin muodikkaita, hehee! Onneksi ette näe alavartaloani ja hullunkurisia vaatteitani (noitarumpu -ponzo ja aamutohvelit).

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa kääntää kellojanne!

Ps. Huomenna lauantaina minä ja 50 muuta myy tarpeettomia tavaroitaan ja vaatteitaan Kuntoportin tiloissa Jyväskylä keskustassa klo 11-16. Tervetuloa paikalle kaikki kynnelle kykenevät! Tästä linkistä vielä tarkemmat tiedot tapahtumasta.

Ystävien kesäkeittiöllä

Viikonloppu vierähti ystävien ihastuttavalla huvilalla. Vietimme syksyisiä kesäkeittiön tupareita, koska emme olleet tuota ihanuutta aiemmin nähneet. Kylläpä oli taas upeita tunnelmia ja maistuvia tarjoiluja Ilona loihtinut.

Vierailun piti kestää vain yhden yön yli, mutta meillä olikin sitten niin hauskaa, ettei millään maltettu vielä lauantaina ajella kotiin. Karautettiin vain vähän täydentämään ruokavarastoja läheiselle kylälle ja pistettiin sitten sauna lämpiämään. Ihan hauskaa, että suunnitelmia voi lennossa muuttaa, hihii!

Mutta nyt on taas palattu arkisen aherruksen pariin ja valitettavasti syysflunssakin on löytänyt tiensä meille… Lapsi makailee sohvalla kuumeessa Mr.Beaniä katsellen. Itse aion syödä vitamiineja tupla-annoksen, että välttyisin tuolta taudilta.

Kivaa viikkoa!