, , ,

Intoa puhkuen!

 

Onkohan syynä lisääntynyt valon määrä vai mikä, mutta täällä ollaan nyt kovin energisiä! Osasyyllinen tähän puuskaan on varmasti Pinterest, josta olen ammentanut inspiraatiota viime päivinä oikein urakalla. Olen kyllä elänyt myös kovin terveellistä ja liikunnalista elämää viime viikot, joten sieltäkin tämä olotila varmasti kumpuaa.

Joskus käy niin, että kun annan kaiken luovuuteni asiakkaideni koteihin, en jaksa enää miettiä kotona sisustusjuttuja. Mutta nyt olisin into piukeana uudistamassa joka nurkkaa kotonakin, eli olen siis töissä kellon ympäri, heh! Lapsen huoneeseen haluaisin laittaa seinät uusiksi, samoin olohuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Aionkin yrittää tapetoida tuon meidän ison vaatehuoneen yhden seinän ihan itse… Katsotaan, kuin rouvan käy!

Iloa elämään tuo myös hetki sitten saapunut lähetys Ruotsista, jonka teimme yhdessä ystäväni kanssa. Lähinnä siellä oli tavaraa mökkikautta silmällä pitäen, mutta jotain pääsi esille jo olohuoneeseenkin. Nuo puiset kynttilänjalat (kuvassa) ovat niin ihanan persoonallisia reppanoita ja hyvä pari industrial -henkisen teräspöydän kanssa. Muut kuvat onkin kivoja DIY-ideoita Pinterestistä, joita pitää kokeilla varmasti jossain vaiheessa myös!

Lähetän tätä ylimääräistä energiaa kaikille teille lukijoilleni, olkaapa hyvät!

Pinterestin ihmeellinen maailma

Voi mua! Olin päättänyt, että sosiaalisessa mediassa saa riittää Facebook ja tämä oman blogin kirjoittelu. Mutta kuinkas kävikään, kun ihana ystävä vinkkasi minulle Pinterestistä. En ollut aiemmin juurikaan tuota palvelua käyttänyt, vaikka sen olemassa olosta olinkin tietoinen.

Jatkuvasti olen hakenut inspiraatiokuvia netistä, mutta Pinterestissä on kaikki niin hienosti jäsennelty, että sieltä on tosi helppo löytää etsimänsä ja valikoimaa todella riittää. Tässähän on koko sunnuntaiaamu mennyt ihaillessa upeita sisustus- ja fiiliskuvia ympäri maailmaa. Ja tulihan sitä sitten kirjauduttua sisään itsekin ja omien kuvakansioiden kerääminen on jo aloitettu. Tosi koukuttavaa ja kivaa!

Mutta nyt saa koneella istuminen riittää! Ulkona on ihanan lauha keli, joten me kipaistaan hoitokoira Neilikan kanssa lenkkeilemään!

, , ,

Uusia yhteistyökuvioita

Pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppanini Jeanie´s lopettaa toimintansa. Tämä yritys ehti vuosien mittaan tehdä asiakkailleni lukuisia ompelu- ja verhoilutöitä. Olikin pieni järkytys ja muutaman unettoman yön paikka, kun sain kuulla, että pitkä yhteistyömme nyt päättyy. Mutta kuten sanotaan, on jonkun päättyminen aina alku uudelle, niin nytkin.

Olen siis löytänyt uudet upeat ompelijat, joiden kanssa hommat ovat jo hienosti käynnistyneet. Esittelen nämä ammattilaiset teille tarkemmin vielä myöhemmin, kun saadaan ensimmäisiä verhoja asenneltua koteihin paikoilleen.

Yläkuvissa muutamia suunnittelemiani kohteita, joihin tekstiilit on toteuttanut Jeanie´s. Kiitän Annastiinaa näistä menneistä mukavista yhteisistä vuosista ja toivotan menestystä tuleviin koitoksiin!