Mennyttä ja tulevaa

Joulua on juhlittu Äänekoskella ja Tahkolla. Säät eivät suosineet tänä vuonna, mutta se ei tahtia haitannut. Pääsimme rinteeseen laskettelemaan keinolumelle ja kylpylään pulikoimaan sadesäällä. Herkulliset ruuat ja yhdessäolo olivat tämän joulun parasta antia, kuten aina. Lapsille tietenkin pakettien jako oli se sykähdyttävin hetki. Meillä oli muuten ensimmäinen joulu, kun aattona ei vieraillutkaan ”oikea” pukki, vaan Onni-poika toimitti pukin virkaa ja varsin onnistuneesti sen tekikin.

Tämä on taas se aika vuodesta, kun kelaan vuotta taaksepäin ja mietin tulevaa… Mennyt vuosi oli työrintamalla hieno! Päällimmäisenä jäi mieleen uusien hienojen kotisivujen valmistuminen ja tavallisuudesta poikkeavat projektit, kuten esimerkiksi Porsche-ravintola Leville. Vuoteen mahtui ihan huikea määrä ihania ihmisiä ja mielenkiintoisia projekteja ja olen siitä niin kovin kiitollinen näinä yrittäjälle epävarmoina aikoina.

Ensi vuosi näyttää jatkuvan vähintäänkin yhtä mielenkiintoisena töiden osalta. Heti tammikuun alussa aloitan isohkon ja erilaisen projektin, josta kirjoittelen myöhemmin lisää. Myös Jyväskylän Asuntomessut tulevat varmasti olemaan ensi vuoden kohokohtia. Hienoa, kun saan olla siellä mukana!

Mitä tulee henkilökohtaiseen elämääni, aion jatkaa terveellisiä elämäntapoja ja liikkua mahdollisimman paljon. Toivon myös, että perheeni, lähipiirini ja ystäväni pysyisivät terveenä ja meillä olisi paljon aikaa toisillemme! Aika kliseisiä toiveita ja päätöksiä siis, mutta ihan oikeasti minulle tärkeitä.

Me vietetään Uutta Vuotta tunnelmallisesti Ystävien kanssa metsän keskellä heidän vasta valmistuneella huvilallaan. Odotan tuota niin innolla!

Toivon teille ihan jokaiselle Upeaa Uutta Vuotta 2014!

Tunnelmallista Joulunaikaa!

Kaksi yötä Jouluun on, laskin aivan itse, hih! Täällä hääräilyt vaan kiihtyy… Eilen keittelin paholaisen hilloa, joka on meillä perinteinen joulupöydän herkku. Siivoilin myös kotia, vaikkei täällä tänä vuonna joulua vietetäkään. Kohta jatkuu siivoilut, lapsen kanssa koristellaan piparit sekä leivotaan kinuskipuolukkapiirakkaa ja aleksantereita joululaulujen raikuessa taustalla. Lapsosen (ja rakkaan appiukkoni) mielestä joulu ei ole kunnon joulu ilman aleksanteri -leivoksia. Huomenna sitten onkin suolaisten leivonnaisten vuoro.

Me tosiaan vietetään aatto perinteisesti vanhempieni luona, jonne tulee myös isosiskoni. Joulupäivänä huristellaan sitten Tahkolle, josta mieheni vanhemmat ovat vuokranneet mökin. Siellä sitten juhlistetaan lisää joulua appivanhempieni ja miehen siskon perheen kanssa. Hiukan erilainen ja varmasti kiva joulu tiedossa siis. Kovasti toivon, että pääsisimme myös rinteeseen, mutta lämpömittari näyttää kyllä harmillisesti plussaa. Onneksi lähistöltä löytyy myös kylpylä.

Mutta nyt on aika sulkea tietokone ja toivottaa kaikille teille ihanille lukijoille Tunnelmallista ja Lämpöistä Joulua!

Jouluhommeleita

Täällä on toivuttu hiljalleen rajusta taudista… Vasta nyt on ruokahalu ja voimat alkaneet palautua entiselleen. Luulenpa, että taisi stressillä olla osuutta tuohon tautiin ja elimistö vain yksinkertaisesti pakotti minut huilaamaan pari päivää. Tämä joulukuu on ollut kyllä superkiireinen työrintamalla ja sellaisena jatkuukin ihan joulun pyhiin saakka. Mutta kiitollinen kyllä olen päivittäin siitä, että mielenkiintoisia projekteja riittää.

Ja olenhan minä kerennyt vähän muutakin kuin vain töitä. Yläpuolen galleriassa vähän joulunajan puuhailuista kuvia. Pipareita on leivottu, puolukkaisia jääkakkuja jäädytelty (tosin niistä jäljellä enää vain puolukat), kotia somistettu sarvipäillä ja enkelinsiipiä väännelty. Tänä vuonna ystäville ja tutuille lähti siivet joulukortin asemasta ja siinä oli kyllä aika näpertäminen. Ja lisää niitä jouluisia puuhailujani on lisätty joulusivulle!

Mutta enpä nyt löpise enempiä vaan jatkan ”oikeita töitä”. Tällä hetkellä teon alla on kivitalon stailausta ja kerrostalon pintaremppaa. Heippahei!